Isän omenapuista poimituista ompoista oli pakko väsätä hillon lisäksi jotain, joten leivompa piirakan :)

Pohja:

-4 ½ dl vehnäjauhoja
-1 dl sokeria
-¼ tl suolaa
-150 g voita tai margariinia
-½ dl vettä

Nypi keskenään vehnäjauhot ja rasva. Lisää joukkoon vehnäjauho, sokeri, suola ja vesi. Muovaile taikinaksi ja kääri taikinapallo kelmuun ja laita jääkaappiin kovettumaan pariksi tunniksi.

Laita taikinasta 1/3 talteen päällikuorta varten.

Kaulitse kovettunut taikina piirakkavuoan pohjalle.

Täyte:

- 4 dl kermaa

- 2 dl sokeria

- 2 dl maitoa

- 4-5 rkl perunajauhoja

- 2 tl vaniljasokeria

- 4 kananmunan keltuaista

Lisäksi:

- omenahilloa

- viipaloituja omenia

Sekoita kaikki ainekset kylmänä kattilassa ja laita kattila liedelle. Kuumenna kunnes seos paksuuntuu. Sekoita täytettä pohjaa myöten alusta alkaen pohjaanpalamisen estämiseksi. Ota kattila liedeltä.

Lado täyte piirakkapohjan päälle ja tiputtele täytteen päälle sinne tänne omenahillonokareita. Vuoraa sitten päälle omenasiivuja.

Kaulitse lopuksi piirakan päälle taikinakuori. Kaulitsemisen jälkeen voit halutessasi painaa muotilla kukkasia ym. kuoreen.

Paista piirakkaa 200 asteessa n. tunti.