Vastaus tähän on EI! Eli tässä taas neljää ihanuutta lisää :) Kaikki tekemäni korut ovat uniikkeja, eli en tee kahta samanlaista. Toki jos joku ehdottomasti haluaa tietynlaisen korun jonka olen jo kerran tehnyt, niin voin tehdä poikkeuksen, mutta pääsääntöisesti ideoin aina uuden mallin. Joskus saatan tehdä koruja jotka sopivat keskenään toisiinsa, mutta silloinkin korut mätsäävät toisiinsa vain värien perusteella :)

Olen tykästynyt nimenomaa rannekoruihin, koska niitä voi käyttää arkenakin täydentämään vaatekokonaisuutta tekemättä henkilöstä kuitenkaan liian näyttävää. Rannekorut voi aina piilottaa hihan alle jos tarve vaatii. Ne myös piristävät ihanasti ja niitä on ihana katsella ja pyöritellä kädessään :) Hieman näyttävämpi kaulakoru sen sijaan saattaa muuttaa arkilookin liian koreaksi. Toki kaulakorutkin ovat erittäin kauniita, mutta itse suosin arkena enemmänkin ohuita ketjuja kaulaan.

Tässä taas muutamia erilaisia tekeleitä ranteeseen!

Tässä korussa olen käyttänyt vaaleansinisiä säröhelmiä yhdistettyinä suuriin renkaisiin. Koru on yksinkertainen, mutta lukon jatkeena oleva riipus antaa korulle kaunista näyttävyyttä.

Alla olevan korun valmistin ikävä kyllä hautajaisia varten, mutta en halunnut tehdä siitä liian synkkää, joten yhdistin mustaan hieman kermavärisiä helmiä, petroolin sävyisiä facettilasirodelleja sekä sinisiä lasihelmiä. Korun pohjana on kullanväristä vaijeria kultaisella lukolla.

Tämän herkullisen värisen rannekorun taiteilin toisen samantapaisen korun kaveriksi, mutta tästä korusta tein hieman pienemmän ja lukoksi valitsin pienen magneettilukon.

Alakuvassa molemmat korut yhdessä :)

Tästä viimeisestä korusta minulle tulee jotenkin mieleen ihanan turkoosi meri ja Kreikka. Ehkä korun värit ovat Välimeren alueen väritystä...