Olen vähitellen hankkinut kaappiin erilaisia leivonta- ja koristelutarvikkeita isoista marketeista ja leivontakaupoista. Ullanunelmasta Tampereelta saan helposti kaiken tarvitsemani :)

Tässä kuvina suurin osa tarvikkeista lukuunottamatta kaulimia, desimittoja ym.

Elintarvikevärejä käytän paljon joten leivontatarvikkeistani löytyy niin nestemäistä-, kuin tomu- ja pastaväriäkin. Myös vanilja- ja piparminttu-aromit olen hankkinut varastooni. Myös ns. efektisävyjä eli kimalletomuvärejä on muutama kappale; helmiäinen, pronssi ja vaaleanpunainen. Tulevaisuudessa aion täydentää värivarastojani vielä moneen otteeseen.

Alapuolella kaksi elintarviketussia, musta ja keltainen.

Alla geelivärejä joilla voi koristella vaikka pikkuleipiä tai pipareita :)

Seuraavassa kuvassa erilaisia nomparellipurkkeja. Sokerihelmiä tulee käytettyä eniten. Samassa kuvassa myös kaksi liljamuottia joilla voi painaa esim. marsipaanista tai sokerimassasta kukksia ja koristella niitä sitten edellämainituilla elintarvikkeilla.

Kermavaahtoa on mukava pursottaa erilaisilla pursotinterillä (tylla). Oma suosikkini on tähtitylla, joka on erittäin varma valinta kakkuun kuin kakkuun. Myös muffinsit voi kuorruttaa tähtityllan avulla kauniisti ja viimeistellä nomparelleilla. Olen hankkinut myös kaksi erikoista liitintä pursotuspussiin. Liittimet mahdollistavat tyllan vaihdon kesken pursottamisen. Liitin antaa myös lisätukea pursotukseen. Suosittelen :)

Lopuksi tasoitus- ja kamparaapat, joilla voi tasoittaa esim. kermakakun pinnan ennen viimeistelyä. Kamparaapalla saa kauniinnäköistä kuvioo vaikkapa kakun ulkoreunalle. Nämä kolme raappaa tulivat samassa paketissa.

Lisäksi kuvista löytyy vaniljakreemijauhe joka antaa kermavaahdolle tukevuutta ja hyvää makua.

Erilaisia muffinsivuokia on tullut hankittua, pienempää ja isompaa tarpeen mukaan. Asettelimpa myös muutaman piparkakkumuotin kuvaan. Niitäkin kyllä löytyy kaapista enenmmänkin.