Vietämme synttäreitä siskoni kanssa lähekkäin, joten valmistin meille yhteisen syntymäpäiväkakun. Teinkin nyt pitkästä aikaa kunnon kinuskikakun, joka maistuu yleensä pomminvarmasti kaikille :) Koska kinuski on erittäin makeaa, valitsin täytteeksi raikasta vadelmaa sekä persikkaa. Tein siis kaksi moussea omiin kerroksiinsa ja lisäksi makua korostavat vadelmahillo sekä persikkasose. Kostuketta en käyttänyt lainkaan, sillä marjat ja hedelmät kostuttavat kakun omalla mehullaan.

Kakkupohjana on vaniljalla maustettu kuuden munan kääretorttupohja. Pinnalla tietenkin itsetehty kinuski sekä runsaasti kermavaahtopursotuksia. Kukkaset ovat sokerimassaa.

Koko kakkuun meni yhteensä n. 1 litra Flora vispiä vaahdoksi vatkattuna (jaettuna mousseihin ja pursotuksiin), sekä 4 dl vispikermaa kinuskiksi keitettynä. Tällä kertaa keitin kinuskia reilu puolisen tuntia ja siitä tulikin ihanan paksua ja helposti levittyvää.

Mousseissa on lisänä hieman maitorahkaa sekä sokeria.

Itselläni on aiemmin ollut hieman vaikeuksia saada kermavaahto pysymään jämäkkänä ja siistinä. Tällä kertaa onnistuin siinä erinomaisesti! Vatkasin kerralla litran kermaa vaahdoksi ja maustoin sen tomusokerilla ennen vaahdottamista. Sitten laitoin pursotukseen tarvittavan kermavaahdon yöksi jääkaappiin ja pursottelin vasta seuraavana aamuna kakun pinnalle.

Näin kermavaahtoon saatiin tarpeeksi ilmaa (=kuohkeutta) ja kermavaahto oli varmasti riittävän kylmää pursottamista varten!

Täytyy ensi kerralla muistaa tehdä samoin