Pidämme huomenna kavereiden kanssa illanistujaiset, joihin jokainen leipoo jotain hyvää

Toiveina tuli, että jotain pätkiksen makuista kakkua tms. joten päätin sit kehittää omasta päästäni pätkiskakun, joka jäljittelee hieman mutakakkua koostumukseltaan. Lisäksi tein samantapaisia suklaaherkkuja kuin eilen, mutta korvasin pähkinät Omar-karkeilla pähkinäallergian takia. Suklaamakeiset ja kakku on ahdettu samalle tarjoilulautaselle :)

Pätkiskakkuun tarvitset:

4 kananmunaa

sokeria  n. 2 dl

vehnäjauhoja 1,5 dl

Maizenaa  0,75 dl

vanilliinisokeria

leivinjauhetta 2 tl

sulaa voita 50 g

Pätkiksiä sulatettuna 1,5 pss

Suklaata sulatettuna 50 g

 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sulata voi ja suklaat ja lisää ne varovasti taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Pätkikset muuttuvat sulatettaessa kökkäreiseksi, mutta kun pätkikset yhdistetään sulatettuun tavalliseen suklaaseen ja kaadetaan taikinaan, suklaaseos tasoittuu taikinaan.

Kaada taikina irtoreunusvuokaan ja paista 175 asteessa n. puolituntia.

Testaa hammastikulla valmiutta. Vaikka tikkuun jää hieman kosteaa taikinaa, kakku on silti valmis. Kakku kohoaa uunissa keskeltä, mutta lösähtää uunista otettaessa.

Mun kakku kehitti itselleen kuitenkin korkeat reunat joten paistunut ja jäähtynyt kakku näytti kraaterilta.

"Kraaterin" täytin lasten persikkasoseella, raastetulla suklaalla ja suklaatomusokerilla maustetulla Flora vispillä, joita tähän kakkuun meni yhteensä 3 purkkia (yht. 7,5 dl). Lopuksi sirottelin päälle nompareilleja, joten lopulta kakku näytti enemmänkin isolta muffinsilta kuin kakulta.

Suklaamakeiset valmistat näin:

2 levyä Fazerin sinistä

1 levy Pandan valkosuklaata

1 pss Väiskivaahtokarkkeja

puoli pussia Omar-karkkeja

 

Pilko vaahtokarkit ja Omar-karkit paloiksi (vaahtikset saa helpoiten saksilla pieneksi). Levittele karkit foliolle. Sulata suklaat ja valuta sula suklaa lusikalla karkkien päälle niin, että kaikki palaset peittyvät suklaaseen. Laita pakastimeen kohmettumaan ja pilko jähmettynyt suklaaherkku palasiksi.